sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Dokkareita?


Jäi mietityttään Anunnaki...


Sumerilaisten mukaan kullankaivajia avaruudesta. Jostain galaksilta, jonka yhdellä planeetalla on elliptoidinen kiertorata ja sen kierto kestää 3600 vuotta.

Lähettivät retkikunnan  tänne Tellukseen joskus 150 000 vuotta sitten.Tarkoituksena louhia kultaa omiin tarpeisiinsa. Huomasivat kuitenkin, että työ oli raskasta. Niinpä päättivät tehdä Homo Erectuksesta orjia.

Huomasivat pian kuitenkin, että työtahti ei ollut hääppöinen. Niinpä alkoivat jalostamaan orjia. DNA-muunnos. Homo sai pari geeniä muukalaisilta.
Työtahti parani mutta kulta melkeen loppu ja lähtivät pois.

Sanotaan, että kulta on hyvä energianlähde. Sillä on myös hyvä sähkönjohtokyky. Heijastaa hyvin infrapunasäteilyä eli sitä voidaan käyttää hyvin avaruusalusten pintamateriaalina. Kvartsi, hematiitti ja punamulta oli kans haluttua tavaraa.

Anunnaki tarkoittaa Wikipedian mukaan kuninkaallista verta tai siniveristä. Minkä takia Jimin dokkarissa 23.11.2012 se suomennettiin "Taivaasta tullut" ?

Adam on taas dokumentin mukaan sumeriksi orja,mitä ei löydy netistä. Löytyy vaan että "ensimmäinen ihminen"... eiku tuli vaan mieleen, että ei Wikipedia oo mikään tietolähde.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti